Kartanoretkiruno
Kulttuurivene ry / MTÜ Kultuurivene /Kulttuurivene ry / MTÜ Kultuurivene /

Retkikuvia


Suomi Vironlippu Viikinkivene
Kuva: Laitsen linna
Kuva: Jänedan Kartano
Kuva: Jänedan kartanolla aamupalalla

Kuva: Jänedan kartanon Taku-tallissa illallista nauttimassa

Kuva: Kiltsin kartanolle tulo

Kuva: Kiltsinkartanon kellarissa


Kuva: Muugan kartanon juhlasali

Kuva: Porkunin linnan pienoismalli

Kuva: Aasperen kartanolla

Kuva: Vihulan kartanon vesimylly
Kuva: Vihulan vesimyllyn piirustus

kuva: Viitnan krouvi paluumatkan ruokapaikka

Kuva: Harri Väreen kunniakirja SSS:n toiminnasta

Kartanoretki Virossa 10.-12.8.2011

1.Päivä


Koolle saatu aktiiviporukka Saarenmaalta lähti Jüri Ausin vetämänä Kuresaaresta kohti Tallinnaa ja Laitsen linnaa Saretan bussilla mukanaan 12 ilmoittautunutta lähtijää. Loppuosa oli tulossa Tallinnasta mukaan retkelle.

Laitsen kartano

Laitse Lossi sijaitsee Harjun maakunnassa noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Laitsen kartano on peräisin vuodelta 1642, ja nykyinen linna on rakennettu 1890-luvulla. Nykyinen omistajapari Marju ja Sulo Muldia olivat ostaneet surkeassa kunnossa olleen rakennuksen vuonna 1995 ja aloittaneet kunnostustyöt. Neuvostoaikojen rappion jälkeen linnassa on nyt mahdollista järjestää juhlia ja kokouksia, majoittua sekä nauttia olut ja sikari hieman englantilaistyyppisessä pubissa. Kuresaaresta lähtenyt joukko ei käynytkään kartanoon tutustumassa, vaan ohjelmasta poiketen ajoivat sitten Tallinnan D-terminaalille meitä jälkilaivassa mukaan tulleita. Molemmat Pullin perheet ja Suomiset olivat odottamassa bussia terminaalissa ja sovittuun aikaan mennessä porukka oli koossa. Kuljettajan kanssa meitä matkalaisia oli yhteensä 18. Jürin tietojen mukaan 1910 paikkeilla oli kaikkiaan 1245 kartanoa. Sen jälkeen vuosikymmenien mullistusten seurauksena kartanoiden määrä on laskenut kolmannekseen l. n. 414 kartanoon. Satakunta kartanoa on jo saatu huippukuntoon lahjoitusvaroilla ja omistajien panostuksilla. EU on tukenut suuresti kartanoiden restaurointia ja Norjakin on lahjoittanut suuria summia entisöinteihin. Ensimmäinen kartanokohteeseen ajaessamme kuulimme Viron saaneen paljon rahaa ilmastosopimuksella myymällä päästöoikeuksiaan. Rahoilla oli ostettu Tallinnan kaupungille 110 bussia ja toisella kaupalla oli saatu hankittua 500 sähköautoa kunnille lahjoitettavaksi ja annettavaksi sosiaalihuollon käyttöön vanhusten hoitoon.

Jänedan kartano

Meillä oli kohteena Jänedan kartano, jossa yövyimme sitten kaksi yötä. Oppaamme Georg Särekanno opasti meitä ansiokkaasti ja kertoi meille sen historiasta. Jänedan kartano on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 1510. Omistajina on ollut lukuisia aatelissukuja 1600…1800 luvuilla. Omistajina on ollut von Taubedet, von Fersenitet, von Maydellide, von Bagghufwudtidet, von Löwensternidet ja paljon muita kuuluisia aatelissukuja. Vuodesta 1830 aina vuoteen 1919 asti kartano kuului von Benckendorffien suvulle. Jänedan kartanon rahat tulivat pääasiassa viinakeittiöstä, kalasta, tiilitehtaasta, 2. vehnämyllystä, kahdesta voimalaitoksesta ja Fordson traktorista. Kartanon sydän paloi maan tasalle vuonna 1902 ja 13 muuta rakennusta myös paloi. Viljamakasiini säilyi ja ihmiset asuivat vielä vuonna 1985 viljamakasiinissa. Uusi kartanorakennus valmistui 1915. Kartano oli rakkauden pesä, jossa kartanon rouva ja herra (J. H. H von Benckendorf) asuivat. Maria (Mura) Ignatjevna Zakrevskaja-Benckendorff-Budberg (1892-1974) oli värikäs nainen, joka järjesti monenlaisia skandaaleja ja joka oli legendaarinen nainen. Hän ihannoi englantilaista tyyliä ja hänellä oli suhteita Englannin suurlähetystöön. Oli rakastajattarena Lockhardt-nimiselle vakoojalle, H. G. Wellsin ystävättärenä, sekä muusana ja tulkkina myös Maxim Gorkille tämän maailmanvallankumousta tehdessä. Lockhardtia syytettiin Leninin ampumisyrityksestä ja Mariakin joutui Kremlin vankilaan, mutta molemmat vapautettiin melko pian; Lockhardt vaihdettiin johonkin neuvostovakoojaan ja Maria oli muuten tunnettu Euroopassa. Tania Alexander oli Muran tytär, joka kirjoitti kirjan äidistään. Kirjan nimi oli: Ennen kuin maailma muuttui, Lapsuuteni Virossa. Mura kuoli vuonna 1974, kaikkien kunnioittamana. J. H. H von Benckendorf osallistui Viron itsenäisyystaisteluun omalla joukkueellaan. Hän sai palkkiokseen 24 ha maata ja talon. Hänet tapettiin jostain syystä ja oletettu murhaaja oli Rudolf Roosipuu. Vuodesta 1921 lähtien kartanossa on toiminut maanviljelyskoulu, jonka kuraattorina Viron ensimmäinen presidentti Konstantin Päts toimi alkuaikoina. Viron presidentti Arnold Rüütelkin valmistui Jänedan maanviljelyskoulusta vuonna 1949. Jänedan maatalouskoulussa lopetettiin opetus vuonna 2000. Neuvostoaikojen kolhooseissa oli paljon eroja, joten huonoissa kolhooseissa ei viihdytty ja maalta lähdettiin pois. Nykyinen koulutila toimii yhteistyössä EU:n kanssa. Kartanon alueella on paljon tyhjiä taloja, vaikka toimintaa on, mutta raha ei riitä kaikkeen. Kartanolla on monta omistajaa ja työnjako aiheuttaa omistajien välille hankaluuksia esimerkiksi ruohonleikkuussa. Koulun kirjastossa oli paljon käännettyä kirjallisuutta mm. Eino Leino:Auringon poika ja Aleksis Kiven: Seitsemän veljestä ja Kullervo. Oppaamme kertoi opastuksen päätteeksi yhdestä päärynäpuusta seuraavanlaisen tarinan: Päärynäpuu sijaitsee kartanolta asuntoalueelle vievän tien varressa ja se muistuttaa yhdestä paikallisesta naisesta, joka oli kuulemma aina jalat levällään miesten edessä. Tuo päärynäpuu on kuulemma syntynyt, kun nainen kuoltuaan pyrki taivaaseen. Naisen puheet olivat sen verran härskejä, että Pietari ei päästänyt häntä taivaaseen, vaan heitti hänet pää edellä maahan ja nyt hän on sen puun muodossa jalat levällään tien varressa muistuttamassa asiasta. Hääparit kuulemma käyvät kuvauttamassa itsensä päärynäpuun edessä, muistuttamassa parille perheonnen tärkeydestä. Illalla ruokailimme paikallisessa ravintolassa, jossa meille oli katettu pöytä valmiiksi. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Varasimme myös liput seuraavan illan teatteriesitykseen: Pärast Surma Jendalis paikalliseen Pulliteatteriin. Jänedan kartanon kotisivut ovat osoitteessa: www.janedaturism.ee ja e.mail info@janedaturism.ee.

2. päivä

Kiltsin kartano

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen lähdimme Kiltsin kartanoon, jonne saavuimme ennen kymmentä. Kiltsin kartanolle ajellessa olimme ”vuoristoalueella”, jossa korkein mäki oli 160 metriä korkea. Kiltsin kartano on mainittu aikakirjoissa ensimmäisen kerran v. 1383. Eestinkielinen nimi johtuu keskiaikaisesta omistajasta von Gilsensistä. Matkalla ajoimme läpi Väike Maarjan, jossa kirkon tornin yläosa oli hajonnut myrskyssä edellisenä vuonna. Tien vieressä ajettiin palaneen kivitalon ohi, jonka polttamisesta Jüri kertoi kylän naisten suuttuneen juopotteleville miehilleen ainaisesta kapakassa istumisesta ja polttaneet kapakan. Muutama mies taisi pelastua. Tämä tarina oli kuulemma tosi. Kiltsin kartanoon saavuttiin aikataulun mukaisesti. Oppaanamme oli suomea osaava Annika Mikaelsson. Hän on suomalainen ja on asunut täällä 21 vuotta. Oppainamme olivat myös koulun rehtori Lembik, joka on ollut koulussa 38 vuotta ja Annikan mies. Kartano oli saanut Norjalta suuria summia lahjoitusvaroja koulun remontointiin. Saneeraukseen oli käytetty 1.3 miljoonaa €. Täällä on ollut koulu koko neuvostovallan ajan. Peruskoulussa on 1-9 luokkaa ja lastentarha edelleenkin. Kartanon päärakennus on vuodelta 1292 ja restauroitu vuonna 1790, jolloin rakennus sai siivet. Paikalta on tehty arkeologisia löytöjä. Alue on trombialuetta ja se oli kaatanut 200-vuotiaan tammen kartanon pihalta. Linnan vanhassa osassa oli luukamari, joka löydettiin aika myöhään ja sieltä löytyi naisten ja lasten luita. Luukamari oli varmaan toiminut piilopaikkana ja sinne pääsi ainoastaan yläkautta. Luut ovat ilmeisesti 1500 luvulta Liivin sodan ajoilta. Linnassa ensimmäisenä huoneena oli luultavasti kappeli. Yhdessä salissa oli lähde, josta oli mahdollista saada vettä myös piiritystilanteen aikana. Linnan alta on löydetty 3 vuoden aikana käytäviä ja siellä on myös muurarien tekemä graffitti. Kellarissa oli myös lämmitystä varten iso uuni. Kaikissa uuneissa oli puujalat. Amiraali Adam Johann von Krusenstern syntyi 1770. Hän johti maailman ympäripurjehdusta Venäjän tsaarin valtuuttamana vuosina 1803-1806. Hänellä oli mukanaan monen alan tiedemiehiä ja hän laati Tyynenmeren Atlaksen, joka on ensimmäisenä mallina sen jälkeen tehdyille Atlaksille. Matkan piti alun perin kohdistua Japaniin, Kamshatkaan ja Kuriileille, mutta Japanin keisaari ei ottanut häntä vastaan. Matka venyi sitten suunniteltua pitemmäksi ja paljon menestyksekkäämmäksi kartoituksen ja muun tieteellisen antinsa ansiosta. Matkan jälkeen hän piirsi maailman merikartat samaan mittakaavaan, mutta kirja julkaistiin vasta parikymmentä vuotta matkan jälkeen. Matkalla mukana olleet 129 miestä saivat muistolahjan matkalla mukanaolosta ja Krusenstern sai tsaarilta muistomitalin 50 vuoden palveluksestaan. Amiraali on haudattu Tallinnan tuomiokirkkoon vuonna 1846. Kävimme vielä ullakolla tutkimassa sinne piilotettuja aaveita, mutta löysimme vintiltä oven pyöreään torniin, jossa ovikin oli tehty pyöreään muotoon seinän mukaisesti. Amiraali oli täällä viimeistellyt Atlastaan ja siellä oli ”alkuperäinen” kappale pöydällä auki levitettynä. Upea laitos se olikin ja sitä sai selailla. Sain jopa nousta pöydälle kuvaamaan oven pyöreyttä ylhäältä käsin. Kiltsin kartanon yhteystiedot: Puh. +372 3253411, +372 55575301 e-mail: kiltsipk@hot.ee Kiltsin peruskoulun www-sivut ovat www.v-maarja.ee/kiltsipk Krusesternien kotisivut www.v-maarja.ee/krusenstern.

Muugan kartano

Muugan kartano toimii nykyään kouluna. Kartano on aikoinaan kuulunut keskiajalla Piritan luostarille. Kartano on ensi kertaa mainittu vuonna 1526. 1700-luvun puolivälistä lukien aina vuoteen 1796, oli kartano Zoege von Manteuffelin aatelissuvun hallussa. Vuonna 1860 osti muotokuvamaalari Carl Timoleon Neff (1804-1876). Hän työskenteli vuodesta 1830 lähtien Pietarissa. Hän toimi Pietarin taideakatemian akateemikkona, Venäjän tsaarin hovitaiteilijana, kuin myös Firenzen taideakatemian kunniajäsenenä. Tältä ovat peräisin myös tsaarin linnojen, samoin Pietarin, Moskovan ja Lontoon kirkkojen maalaukset. Kartanon kaksikerroksisen rakennuksen päähuone edustaa uusrenesanssista tyyliä, jonka Neff rakensi omalla kustannuksellaan vuosina 1866-1872. Monien huoneiden maalaukset maalasi kuuluisa maalari itse yhdessä poikansa Heinrichin kanssa. Kartanon toiseen kerrokseen johtavat marmoriportaat lahjoitti keisari Aleksanteri II lahjaksi. Neffin Pietarin kausi oli tuottoisaa aikaa, sillä hän sai maalattavakseen paljon muotokuvia. Maalasi myös keisari Nikolain lapsia. Neff sai paljon rahaa ja hän avioitui kartanon tyttären kanssa. Alkoi miettiä kartanon rakentamista ja sai apua venäläiseltä arkkitehdiltä suunnitelmia tekemään 1860-luvulla. Epäonnea kuitenkin oli aluksi ensimmäisten rakentajien suhteen. Vasta neljäs rakentaja oli valmis jatkamaan edellisten rakentajien jäljiltä. Kartano rakennettiin vv. 1866-1871 nykyiseen kuntoonsa. Uunit ja kaminat ovat alkuperäisiä toisessa kerroksessa. Neff maalasi keisari Aleksanterin rakastajattaren alastonkuvan ja sai palkkioksi marmoriportaat kartanoon asennettuna. Huutokaupassa kyseisestä taulusta sai muutama vuosi sitten 5 miljoonaa kruunua. Kartano kuului Neffeille vielä vuoteen 1940. Neffin taidekokoelmat olivat täällä vielä v. 1941, jolloin isäntä ammuttiin. Kylän ihmiset kuitenkin huolehtivat niistä. Saksalaisetkin pitivät II maailmansodan aikana esikuntaansa täällä Venäläiset pommittivat paikallisen koulun v. 1944 ja koulu sijoitettiin tänne 3 vuodeksi, vuoteen 1948 asti. Vuonna 1948 Eestin taidemuseo otti Neffin suuren taidekokoelman haltuunsa ja ne on nyt sijoitettu Kumuun. Neffin maalauksia on myös Helsingin tuomiokirkossa. Vuonna 1994 lopetettiin Muugan koulu ja kartanon restaurointi. Korjaustöitä on kuitenkin jatkettu vielä kolmesti sen jälkeen rakennusvirheiden takia. Kartanossa oli upea juhlasali, jollaista tuskin on muissa kartanoissa. Paljon tauluja oli sijoitettu seinille. Yläkerran juhlasalissa on mustasta marmorista tehty uuni, jossa on alkuperäiset ornamentit. Uunit ovat vielä täysin käyttökelpoisia. Talossa on nykyään keskuslämmitys, joten uuneja ei tarvita. Kunta omistaa kartanon tai paremminkin koulun. Kartanon luokassa oli patsas, joka oli löydetty ullakolta. Se oli myös mustaa marmoria. Kartanon huoneet ovat nykyään vielä luokkahuoneina, vaikka oppilaita on 55 oppilasta ja 13 opettajaa.

Porkunin kartano


Vuonna 1479 rakennutti Tallinnan piispa Porkuni-järven saarelle Simon von der Borch oman päälinnansa. Perustajan nimen perusteella alettiin linnaa kohta kutsua Borkholmiksi, mikä eestin kielessä muuntui Porkuniksi. Linnoitus oli säännötön nelikulmio, jonka muurien pituus oli n. 100 metriä ja jonka kulmissa oli pyöreät tornit ja kaakkoismuurin keskiosassa porttitorni Huoneet sijaitsivat linnanmuurin vieressä ja keskellä oli pieni kirkko. Linna tuhoutui Liivin sodassa 1500 luvun puolivälissä. Linnasta on säilynyt vain yksi viisikerroksinen perustuksiltaan nelikulmainen ja yläosastaan kahdeksankulmainen porttitorni. Kahdeksankulmainen osa torniin lisättiin arvattavasti jälkeenpäin. Vielä myöhemmin lisättiin torniin sakaramainen rintavarustus, 1900 luvulla. Myöhempinä vuosisatoina asui Porkunissa ritareita tai yksityisiä kartanonomistajia, joihin on kuulunut niin von Tiesenhauseneille, von Ungern-Stembergeille, kuin myös von Esseniten aatelissukujen omistukseen. Vuodesta 1869 vuoteen 1919 kartano kuului von Rennenkampffien omistukseen. Kartanon viimeinen omistaja oli Ewald von Rennenkampff, jonka määräysvallassa kartano oli asuttuna aina vuoteen 1939 asti. Kartanossa toimii tällä hetkellä kuulovammaisten lasten sisäoppilaitos. Jäljellä olevassa tornissa on myös kivimuseo. Meillä ei ollut opasta paikalla, joten käytimme Jüri Ausin tietoja ja netistä kaivamia brosyyreitä apunamme linnan historiaa selvitellessämme. Ajoimme takaisin Jänedan kartanolle, jossa meillä oli ruokailu Musta Täku Tallissa kello 17.30 odottamassa. Kävimme myös tutustumassa Tallin vintillä olevaan matkamuistomyymälään ennen illan teatteriesitystä. Paikalle oli kertynyt väkeä yllättävän paljon, sillä tuntui, että illan esitys oli loppuunmyyty. Esitys tapahtui Pulliteatterissa ja se oli varmasti toiminut tallina tai varastotilana kärryille tai muille tarvikkeille. Ensimmäinen puoliaika kesti varmaan pari tuntia ja kyllä meitä alkoi jo palella katsomossa, kun emme olleet varautuneet vilteillä, joita paikallisilla tuntui olevan mukanaan. Lähdimmekin pois ensimmäisen puoliajan jälkeen lämmittelemään hotellille. Meillä oli vähän ongelmia bussin kanssa tulomatkalla, sillä huomasimme, että auton oikeanpuoleinen eturengas oli aika lopussa. Kuljettaja kävi kylässä illalla jollain kumikorjaamolla ja tilasi huollon seuraavaksi aamuksi renkaan vaihdolle.

3. Päivä

Aaspere kartano


Aamulla 12.8.2011 pakkasimme tavaramme hotellihuoneessa mukaan otettavaksi ja söimme aamupalan kaikessa rauhassa. Aasperen kartano oli seuraavana aamuna vuorossa kuljettajan saavuttua renkaan vaihdosta hotellille. Meillä piti olla oppaan poika vastassa kartanolla, mutta hänestä ei nähty vilaustakaan. Ihmettelimme kartanon huonoa kuntoa ja arvelimme avustusten saannin saneerauksiin olevan kiven takana. Tämä johtui melkein kartanon päärakennuksen viereen nousseesta hoitolaitoksesta, jossa hoidettiin vanhuksia ja vammaisia. Aasperen kartanosta löytyy ensimaininta vuodelta 1583. Oman eestinkielisen nimensä kartano sai von Hastferi aatelissuvulta, jonka omistuksessa kartano oli 1800-luvun alkuun asti. 1800 luvulla kartano kuului niin von Pahlenin, von Stackelbergin ja Georg Friedrich Velteni aatelissuvuille. 1800 luvun loppuvuosina von Dellinghausen aatelissuku omisti kartanon. Sinä aikana suoritettiin kartanossa mittava päärakennuksen korjaustyö tuolloin muodissa olleen korkeaklassillisen tyylin mukaisesti. Aasperen kartanorakennus on yksi kauneimmista klassisen kartanoarkkitehtuurin edustajista. Kartano oli merkitty arkkitehtuurinähtävyydeksi kyltillä kartanon seinässä. Kartano tarvitsisi kipeästi pikaista saneerausta ja ikkunoiden uusimista tai konservointia. Emme viipyneet paikalla pitkään, koska emme päässeet kartanoon sisälle. Elonkorjuu oli kyllä alkanut vilkkaasti, sillä kartanon ohi ajoi neljä suurta leikkuupuimuria ja traktoria, pihalla opasta odotellessamme.

Vihulan kartano


Vihulan kartanosta on ensimmäinen kirjallinen maininta vuodelta 1501, jolloin kartano kuului parooni Hans von Lodelle. Tanskasta peräisin oleva Loden perhe kuuluu Eestin vanhimpiin aatelisperheisiin. Eestin ritarikunnan arkistossa on säilynyt tieto 1600 luvulta, joka vahvistaa, että perheen esi-isä Tanskan ritari Odvard von Lode osallistui kuningas Camute VI ristiretkelle pakanalliseen Eestiinvuonna 1197, mistä palkinnoksi hän sai ansioistaan Taanin kuningaskunnalta suuret maa-alat pohjois-Eestistä. Todennäköisesti Odvard von Lode sai Vihulan piirikunnasta alueen omakseen 1200 luvun vaihteessa ja asui siellä kartanossaan. Tällä perusteella voidaan olettaa, että Vihulan kartanon toiminta alkoi jo 300 vuotta aiemmin kuin kirjallisissa tiedoissa mainitaan. Vuonna 1531 sai Wekebrodin perhe Vihulan kartanon hallintaansa. Vuonna 1605 jätti Ewert Wekebrod Vihulan kartanon omalle tyttärelleen Britalle, joka oli naimisissa Melchior von Helfreichin kanssa. Helfreichien perhe oli peräisin Württenbergistä Saksasta ja olivat kartanonomistajina yli kaksi sataa vuotta. Pohjan sodan aikana (1700-1721) vuonna 1703 kartano ja sen ympäristö ryöstettiin ja poltettiin. Tietoja ei ole säilynyt siitä, milloin kartano taas sodan jälkeen kunnostettiin. Vanhin säilynyt rakennus kartanossa on Takakartano, mikä on kunnostettu 1700 luvun toisella puoliskolla. Säilynyt rakennus oli ainoa kivirakennus ja muut hävitetyt rakennukset olivat olleet puisia. Maamittari S. Dobermannin arkistossa on säilynyt tietoa 1800 luvun alussa olleiden talojen nimiluettelo. Nimikirjan mukaan oli olemassa kartanorakennus, vilja-aitta, sauna, sepän paja, ja kolme puista majoitusrakennusta. Lisäksi siellä oli vielä kaksi paviljonkia, hevostalli, viinatehdas, härkänavetta ja vesimylly. 1800 luvun alussa oli kartanonomistajien taloudellinen tila aika vaikea, velkojen maksujen lankeamisen takia olivat nämä vuonna 1809 joutuneet myymään huutokaupalla kartanoitaan. 23. huhtikuuta 1810 Vihulan kartanon omistajaksi tuli Alexander von Schubert. Tämä perhe oli kotoisin Elbingistä Länsi-Preussista. Alexander von Schubertin isä oli pastori sekä myöhemmin Venäjän tsaarin Paavali I kotineuvokseksi. Vihula entisöitiin nykyiseen muotoonsa von Schubertien aikana. Historiallinen päärakennuksen kunnostaminen lopetettiin 1880-luvulla, kun taas suurin osa toisista rakennuksista kunnostettiin vuosina 1820…1840. Pääasialliset tulot von Schubertien aikana tuli viinan ja puiden myynnistä. Vuonna 1917 marraskuussa, vallankumouksen aikojen vallitessa, hävitti kartanon puna-armeija, kartanossa olleet huonekalut rikottiin, mylly poltettiin maan tasalle ja kasvihuoneet rikottiin. I maailmansodan jälkeen Vihulan kartano kansallistettiin ja se toimi maailmansotien välillä valtion suurtilana. Vuosina 1941-1944 kartanossa toimi Saksan vastavakoilun vakoojakoulu. Toisen maailmansodan jälkeen tuli kartanosta Ubjan sovhoosi. Vuosina 1951-1982 sijaitsi kartanossa vanhainkoti. Vuonna 1982 oli paha tulipalo, jonka jälkeen rakennukset annettiin Viron kolhoosille. Vihulan omistajana ja talouden hoitajana on toiminut 1.7.1991 lukien AS Vihula Möis. Kartanokompleksin kaikkien huoneitten pinta-ala on kaikkiaan yli 8000 m², koko kartanoalueen pinta-ala on 47,97 hehtaaria. Kartanorakennuksia ympäröi suuri puisto, jossa on satoja vuosia vanhoja puita, samoin kuin ympäristössäkin. Kartanon sisääntuloportilla on kauniit pylväät, joita koristavat von Schubertien vaakunat. Vuonna 2008 alkoi koko kartanon saneeraus, joka jatkuu vielä vuodelle 2012. Restauroinnin tarkoituksena on täydellisesti säilyttää kartanokompleksin historiallinen kuin myös luontoarvot, samalla huoneiden ja koko kartanoalueen uudistaminen ajanmukaiseen kuntoon. Meillä ei ollut opasta Vihulan kartanossa, mutta tutustuimme paikkaan käymällä uudistetuissa avoinna olleissa tiloissa. Vesimylly oli kunnostettu ja sen mylly näytti olevan ihan toimintakunnossa. Tuli otettua kuvia aika paljon myllystä ja muista rakennuksista. Yksi rakennus oli vielä kunnostettavana, mutta sen jälkeen Vihulan kartano on varmasti parhaassa kunnossa oleva kartano Virossa. Paljon vieraita pyöri paikalla ja ravintoloissa oli tarjolla ystävällistä palvelua ja kansainvälisiä vieraita, aina Japanista asti. Suomalaisia kartanoretkeilijöitäkin näytti olevan busseilla paikalla ainakin kahden bussin verran. Tallissa oli komeita kunnostettuja urheiluautoja lasi-ikkunoiden takana ja puutarhassa oli vielä paljon kukkia ja vihanneksia. Kasvihuonekin oli kunnostettu ja majoitustilat näyttivät ajanmukaisilta. Vihulan kartanoa voi suositella muillekin käyntikohteeksi ja vaikka yöpymispaikaksi. Vihulan linnan osoite on Vihula Möis, Vihula, Lääne-Virumaa, 45402 Estonia ja e-mail: info@vihulamanor.com. Puhelinnumero on +3723264100. Vihulan kartanosta jatkettiin kohti Tallinnaa ja poikettiin matkalla syömään Viitnan krouviin, jossa söimme omaan laskuumme kuka mitäkin. Osa porukasta oli taas jäämässä Tallinnaan päästäkseen iltalaivoilla Suomeen. Muut retkeläiset jatkoivat matkaansa kohti Saarenmaata ja Kuresaarta, jonne heidän oli tarkoitus saapua klo 20.00 paikkeilla. Me poisjääneet, Esko ja Marjatta Pulli, Kimmo ja Marja-Liisa Pulli, sekä Sinikka ja Matti Suominen kiitimme muita matkalaisia mukavasta matkasta ja seurasta.

Muuta asiaa:

Matkan aikana pidettiin kokous, jossa perustettiin Kulttuurivene ry. Saarenmaan suomalaisten kulttuuri- ja taideyhdistys, /viroksi: MTÛ Kultuurivene Saaremaa Soomlaste Kultuuri- ja kunstiselts/ jonka pöytäkirja on lähetetty kaikille matkalaisille. Myös hallituksen kokouspöytäkirja on lähetetty asianosaisille.
Retkellä olivat mukana:
Jüri Aus, matkan johtaja, Mirja Väre, Harri Väre, Tuire Koskinen, Matti Koskinen, Eija Järvinen, Simo Järvinen, Marjatta Salmi, Kauko Salmi, Seija Korpinoro, Salme Rinne, Esko Pulli, Marjatta Pulli, Marja-Liisa Pulli, Kimmo Pulli, Sinikka Suominen, Matti Suominen ja kuljettaja Kalle

Palaa Kulttuuriveneenkotisivulle.

Runo kartanoretkestä

Kartanokierros saatiin taas aikaan,
Jüri oli takeena siihen taikaan.
Tuttu porukka oli innolla mukana,
onhan meillä jo monta reissua takana.

Kuresaaresta osa porukkaa lähti,
kohteena ei ollut kuitenkaan tähti.
Saretan bussiin he siellä ahtautuivat
ja lauttaan Kuivastussa kiiruhtivat.

Laitsen Lossi heillä oli tavoitteena,
sinne ei mikään este ollut rajoitteena.
Paikalla käynti kuitenkin jäi väliin,
kun aikataulu heille kävi vähiin.

Minua Mirja monesti tavoitteli,
mutta akkuni kesto sitä rajoitteli.
Tiedotuksemme ei ollut mennyt perille,
onneksi emme saaneet nenäämme verille.

Me olimme heitä Tallinnassa odottamassa
ja sataman D-terminaalissa istumassa.
Jüri ja Harri meidät sitten löysivät,
kun he terminaalissa ensin pyörivät.

Eskoa ja Marjattaa vielä joukko odotteli,
onneksi laiva ei ollut ajanut karille.
Porukka sitten pian saatiin kokoon,
tavaroita bussissa laitettiin joka rakoon.

Matka sitten taas jatkui koko porukalla,
mukavaa kun kaikki tutut olivat paikalla.
Matka sujui kyllä ihan mukavasti,
vaikka bussissa oli melko täysi lasti.

Koskisen Matilla riitti taas juttuja,
onneksi olemme tarpeeksi tuttuja.
Naiset matkalla laulaa luikauttivat
ja sillä tavoin meitä myös ilahduttivat.

Matkalla oli kyllä huonoakin tietä,
peräpäässä istuvat olivat sitä mieltä.
Kyllähän auto meitä vähän pompotti,
ihan kuin se olisi ollut ”vompotti”.


Onneksi auto ei ihan osiin hajonnut,
eikä yksikään hirvi meihin osunut.
Perille Jänedaan kuitenkin päästiin,
tiemme ei siis johtanutkaan tähtiin.

Jänedaan sitten kaikki majoituttiin
kun meille respassa avaimet jaettiin.
Majoittuminen kävi joutuisasti,
Jüri oli hoitanut asiat mallikkaasti.

Sitten lähdettiin etsimään opasta,
eihän ilman opasta selviä ”sopasta”.
Opas meillä olikin hyvin osaava,
Georg Särekanno oli siitä takeena.

Kartanoissa on yleensä aaveita,
ja siellä on elätelty myös haaveita.
Yhtään aavetta ei kyllä löydetty,
haaveistakin varmaan on vaiettu.

Kartanon emännästä riitti juttua,
sillä Muralla oli monta miestuttua.
Hänestä tehtyä näytelmää seurattiin,
kun liput Pulliteatteriin ostettiin.

Jänedassa oli paljon nähtävää
siihen ei jää paljon lisättävää.
Kartano oli aika hyvässä kunnossa,
vesimylly oli kyllä käytöstä poissa.

Siellä oli kaksihaarainen päärynäpuu,
jonka rungot sopivasti haarautuu.
Opas kertoi siitä härskiä juttua,
joka koski kylässä elänyttä ”hutsua”

Nainen oli kuoltuaan taivoon pyrkinyt,
mutta Pietari ei häntä sinne huolinut.
Nainen vain asiasta kovasti jankkasi,
mutta Pietari hänet takaisin paiskasi.

Pää edellä nainen upposi kamaraan
ja Jänedassa aihetta riitti tarinaan.
Puuta käyvät hääparit katsomassa,
ja avio-onnen syistä muistuttamassa.

Ruokaa saatiin Mustan Täkun tallista
ja ruoka oli kyllä todella maukasta.
Ravintolasali oli kyllä aika suuri,
mutta peräseinä näkyi kuitenkin juuri.

Salissa oli myös valtavan suuri pata,
siitä olisi saanut keittoa ainakin sata.
Heinäharava oli saatu osaksi uunia,
mutta oli siinä tehty paljon duunia.

Kunniakirja Harrille salissa ojennettiin
ja kunniapuheenjohtajaksi nimitettiin.
Puheita siinä muutamia pidettiin
ja Harri Värettä kovasti onniteltiin.

Seuran perustamiseksikin kokoonnuttiin
ja iltakokouksessa asiasta sovittiin.
Majapaikan ruokasali oli kokouspaikkana
ja siellä koko porukka oli ihan tarkkana.

Jüri puheenjohtajana kokouksessa toimi,
joukolta monta puhetta ja ehdotusta poimi.
Muutama puheenvuoro ei ehdotusta tukenut,
kun ei ollut ehdotusta säänöistä lukenut.

Kokous kuitenkin perustamiskirjasta tykkäsi,
suurin osa porukasta nimensä siihen lykkäsi.
Jälkeenpäinkin siihen voi nimensä lisätä,
kenenkään ajatuksia ei ole tarkoitus lytätä.

Yhdistyksemme on sellainen tapaus,
että periaatteena on ajatusten vapaus.
Meille voi ajatuksia toiminnasta heittää,
sen ei tarvitse kenenkään aivoja ”keittää”.

Matka suuntautui seuraavaan kohteeseen,
kun saavuimme ajoissa Kiltsin kartanoon.
Siellä meillä oli opas suomalainen
ja hän oli todella mukava nainen.

Oppaita oli paikalla kolme kaikkiaan,
kun Annikan mies ja rehtori tulivat mukaan.
Kartanossa toimi koulu ja lastentarha,
se ei ollut kuitenkaan mikään harha.

Moni kartano muutettiin kouluksi,
sitä ei voi sanoa kartanoiden jouluksi.
Nykyään kuitenkin kartanoita saneerataan,
kun apua siihen myös EU:lta haetaan.

Kartano on kokenut monia vaiheita
ja juttuihin löytyy paljon aiheita.
Luukammarikin kaivauksissa löydettiin,
kun perustuksia linnasta kaivettiin.

Liivin sota monta linnaa raunioitti,
eikä siinä varmaan ollut väliä kuka voitti.
Palkkasoturit varmaan kaiken ryösti,
oli siinä varmaan mukana myös ”Kyösti”.

Linnassa asui aikanaan kuuluisa amiraali,
joka tsaarin aikana paljon tietoa haali.
Hän maailman ympäri pitkään purjehti,
ja Atlaksen Tyyneltä mereltä kirjoitti.

Siinä oli paljon tietoa monenlaista,
kun oli asiantuntijaa kaikenlaista
Merikortitkin hän sai samaan mittaan,
hän piirteli niitä kartanossa vitkaan.

Atlas syntyi 20-vuotta matkan jälkeen,
kun Krusenstern työsti tietoja pitkään.
Oli syynä tsaarin palveluksessa olo,
siitäkin täyttyi varmaan lompakossa kolo.

Pyöreässä tornissa Atlasta kirjoitti,
ja siihen parikymmentä vuotta irroitti.
Kirja onkin todella erikoisen upea,
ja sitä saimme myös tornissa lukea.

Kuvista siinä oli erittäin paljon hupia,
alkuasukkaiden tatuoinneistakin oli kuvia.
Oli siellä tietoa hankittu paljon muutakin,
tähtitieteilijöitä taisi olla matkallakin.

Kartanokierros oli ihan vaikuttava,
vaikka kartano ei ollut enää toimiva.
Peruskoulukin kyllä paikalla pyöri
ja moni opettaja siellä hyöri.

Trombi oli paikalla aiemmin pyörinyt
ja Pyhän tammen pihalta kaatanut.
Väike-Maarjan kirkontornikin lyheni,
kun myrsky siitä yläosan repäisi.

Muugan kartano oli seuraavana kohteena
ja kuljettajan kartta oli meillä ohjeena.
Kartano kuului keskiajalla Piritalle,
tuolle vieläkin kuuluisalle luostarille.

Oppaana meillä oli yksi opettajista,
sillä koulussa oli monta oppilasta.
Kartanossa ei ole enää ollut isäntää,
mutta on siellä nyt muutakin elämää.

Kuuluisa taidemaalari Neff talon osti
ja neljäs rakentaja raunioista nosti.
Neff oli muotokuvamaalari taitava,
joka myös tsaarin lapsia sai kuvata.

Pietarissa teki kuvillaan paljon rahaa,
eikä ollut seurauksena ainakaan pahaa.
Kartanon tyttären hän vaimokseen sai,
siinä samalla kertaa paljon maata nai.

Oli alastoman rakastajattaren maalaus,
tsaari Aleksanteri II:n harras toivomus.
Siitä Neff todella kivisesti palkittiin,
kun kartanoon marmoriportaat annettiin.

Maalauksia häneltä todella paljon syntyi
ja Neff niistä myös runsaasti rikastui.
Taidetta hänelle kartanoonkin kertyi,
sillä kokoelmia vielä 1941 talosta löytyi.

Venäläiset paikallista koulua pommittivat
ja kartanoon sitten koululaiset asettuivat.
Saksalaisetkin silloin paikalla pyörivät,
kun esikunnassa sota-aikana täällä hyörivät.

Taideaarteet on nyt siirretty Kumuun,
ett’eivät ne katoaisi maailman humuun.
Neffin maalauksia on myös Suomessa,
ne on tallella Helsingin tuomiokirkossa.

Kaikki rakennuksen uunit ovat toimivia,
ne ovat kyllä nykyaikana ihan joutavia.
Tilalle on saatu ihan keskuslämmitys,
kunnan isänniltä loppui siten jännitys.

Porkuniin sitten bussilla oli ajettu,
kun iltapäivän ruokailu oli aikaistettu.
Illalla tiedossa teatteria Pullitallissa
ja siksi ruokailun piti olla aikaisessa.

Porkunissa meillä ei ollut opasta,
mutta ei Jüri vetänyt tietoja hatusta.
Linnan nimeen syytä oli Borkholmissa,
se muuntui Potkuniksi kansan suussa.

Linnasta ei ollut enää paljon jäljellä,
vain yksi vahtitorni oli vielä pystyssä.
Linna sijaitsi Porkuni-järven saaressa
ja Tallinnan piispa sitä rahoittamassa.

Linnan oli säännöttömän neliön muotoinen,
jokainen sivu oli sadan metrin pituinen,
Jokaisessa kulmassa pyöreä vartiotorni,
jossa varmaankin moni vartijana lorvi.

Kaakkoissivun keskellä oli porttitorni,
joka sisääntuloväylänä linnaan toimi.
Laskusilta linnaan varmasti johti,
senhän vieraille myös nostaa tohti.

Tornissa oli myös jäljellä kivimuseo,
jossa tallella oli linnasta maalattu kopio.
Kuulovammaisia lapsia on siellä oppimassa
ja sisäoppilaitoksessa sen aikaa asumassa.

Linna Liivin sodan aikana tuhottiin,
kun 1500-luvulla se valloitettiin.
Linnasta on jäljellä melkein pelkkä muisto,
paikalla oli varmaan kuitenkin vielä puisto.

Kohti Jänedaa taas bussilla suunnattiin,
mutta bussin eturenkaassa vika havaittiin.
Rengas oli kyllä laittoman rajoilla,
ja Jänedaan piti ajella puolivaloilla.

Ruokaa Mustan Täkun Tallissa saatiin,
kun taas pihvejä innokkaasti maisteltiin.
Perunat oli paahdettu huolella uunissa,
ammatti-ihmiset olivat olleet duunissa.

Pulliteatteriin me levon jälkeen mentiin,
ja siellä pääsimme melkein etupenkkiin.
Esitystä ei ollut tekstitetty suomeksi,
joten ymmärtäminen jäi pääosin arvailuksi.

Suosiota kyllä näyttelijöille annettiin,
kun virolaisten mukana aina taputettiin.
Puoliajalta kyllä lähdimme joukolla pois,
kestäneet olisimme jos lämmintä ollut ois.

Ilta hiljalleen jo meille kaikille saapui,
ja väsyneimmät jo melkein sänkyyn kaatui.
Muutama vielä baarissa pinnisteli
ja oluttuoppia hiljalleen tyhjenteli.

Matkan kolmas aamu jo koitti,
silloin nälkäkin jo unen voitti.
Aamupalalle ihan nälkäisinä mentiin
ja puuroa lautaselle heti pantiin.

Kyllä puuro oli todella hyvää,
siinä oli varmaan ihan neljää jyvää.
Muukin tarjonta nälkäiselle maistui,
nakkikin siellä aamulla paistui.

Kuljettaja oli aamulla renkaan vaihdossa,
hän oli käynyt jo asiaa tiedustelemassa.
Renkaan vaihto oli todella tärkeää,
räjähtäessä olisi jälki ollut hirveää.

Aasperen kartano oli aamulla vuorossa
ja naiset taisivat laulaa taas kuorossa.
Oppaan pojan piti olla oppaana paikalla,
mutta ruohonleikkuri taisi reistailla.

Kartanoa päästiin katsomaan vain ulkoa,
Jürin nettihauista saimme ottaa selkoa.
Rappiolla näytti kartano vielä olevan,
vaikka näimme kyllä seinällä plaketin.

Arkkitehtuurinähtävyydestä kerrottiin,
tämä oli kirjoitettu muistoplakettiin.
Seinät kaipasivat kipeästi rappausta
ja ikkunat olivat vailla kunnostusta.

Puisto talon takana oli ihan retuperällä,
ja vammaisten hoitolaitos sijaitsi vierellä.
Tuskin EU sitä rahoittaa millään tavalla,
tällaista ympäristöä ei siellä ihailla.

Elonkorjuu oli vauhdikkaasti alkamassa,
leikkuupuimureita kulki pelloille jonossa.
Ympäristössä oli suuria viljapeltoja
ja niitä oli poudalla kiireesti puitava.

Vihulan kartanosta olisi paljon kerrottavaa
siellä meillä ei kuitenkaan ollut opastajaa.
Täytyi tyytyä Jürin arvokkaisiin tietoihin,
jotka voidaan kyllä lisätä aikakirjoihin.

Eestissä käytiin jo vuonna 1197 ristiretkellä,
kun pakanoita käännytettiin miekan kärjellä
Kartanon suvun esi-isä mukana oli tällöin,
ritari Odvard von Lode kartanon sai silloin.

Kartanoista kai vasta jälkeenpäin kuullaan
ja niitä mainintoja vanhemmiksi luullaan.
Tämä varmasti pitää aika usein paikkansa,
sota niinä aikoina vaati monesti veronsa.

Tulipalo myös monesti arkistot tuhosi,
sillä puutaloista tulipalo helposti levisi.
Maaorjina kaikki virolaiset silloin hääri,
ja kartanonherra yleensä rahat työstä kääri.

Pohjan sodan aikana kartano ryöstettiin,
samalla ympäristön talotkin poltettiin.
Tietoa ei ole koska kartano kunnostettiin
kun se taas sodan jälkeen asutettiin.

Takakartano on vanhin osa kartanolla,
se oli kunnostettu 1700 luvun lopulla.
Kartanolla oli monta hienoa rakennusta,
joista löytyi maininta nimikirjasta.

Vuonna 1809 kartano huutokaupattiin,
kun velkakirjoja rahaksi vaadittiin.
Aleksander von Schubert kartanon maksoi,
suku kartanon nykykuntoon rakentaa jaksoi.

Viinan ja puiden myynnistä tuli tuloa,
siten lohdutettiin varmaan montaa poloa.
Vallankumouksessa kartano hävitettiin,
kun puna-armeijassa niin päätettiin.

Kasvihuoneetkin silloin rikottiin
ja kalusteet roviolle kai viskattiin.
Vesimyllykin täytyi silloin polttaa,
puna-armeija oli taas sillä kohtaa.

Sodan jälkeen kartano kansallistettiin,
ja suurtilalla kaaliakin kasvatettiin.
Tällaista pahetta tuli minulle mieleen,
voihan aatokseni mennä myös pieleen.

vv. 1941-1944 täällä saksalaiset toimi,
ja vakoojiksi sopivia henkilöitä poimi.
Heitä täällä paljon koulutettiin,
ja kai rintaman taakse lähetettiin.

Vuonna 1982 kartano pahasti paloi,
ja sitten ei varmasti säästetty sanoi.
Omistus siirtyi silloin Viron kolhoosille,
sehän oli puoliksi kansallistettu Virolle.


Vuonna 1991 omistaja taas vaihtui,
kun AS Vihula Möis aisoihin tarttui.
Kartanoa on nyt jo upeasti restauroitu,
paikalla tehtiin tällainen havainto

Kartanoon tuloportti omaa upeat pylväät,
koristeena Schubertien vaakunat ylväät.
Yleiskuva kartanosta on todella mukava
ja voi sanoa sen olevan ihan vaikuttava.

Saneeraus rakennuksessa on vielä kesken,
korjaus kestänee vielä muutaman hetken.
Vesimyllyllä myös hetki aikaa vietettiin,
ja vesimyllyn toimintatapaa ihmeteltiin.

Vesi toimii myllyn käyttövoimana,
sitä voi pitää ilmaisena energiana.
Vesi täytyy tietenkin ensin padota
ja sitä tarvittaessa täytyy aukaista.

Kartanoa ympäröi aika suuri puisto,
ja valokuvissakin jää niistä muisto.
Puutarhaan naiset aina haluaa mennä,
ei minullakaan ajatukset vastaan lennä.

Paljon muita matkailijoita paikalla oli,
olihan japanilaisille auennut krouvin ovi.
Siellä porukalle oli tarjolla ruokaa,
meikäläinen jo silloin nälästä huokaa.

Vihulan kartanoa voi kaikille suositella,
ensi vuonna ei olla rakennustelineillä.
Paljon siellä oli myös yöpymistilaa,
ruoan puute ei kenenkään päivää pilaa.

Sitten jatkui taas kartanoretkemme,
mutta lopussa alkoivat olla hetkemme.
Kotia kohti oli taas aika suunnistaa,
matkalla voisi vielä vähän lounastaa.

Matkalla syötiin Viitnan krouvissa,
joka oli sopivasti Narvan tien varressa.
Siinä meidän tuli syötyä pieni keitto,
sillä Tallinnaan oli vain lyhyt heitto.

Osa porukasta taas jäi Tallinnaan,
laivan lähtöä Helsinkiin odottamaan.
Loppuporukka matkaa Kuresaareen jatkoi
ja matkasta syntyneitä ajatuksia ratkoi.


Kuva: Jänedan kartanon opasteita



Kiitokset vielä kaikille teille
matkalla olo oli mukavaa meille.
Paljon matkalla myös nähtiin,
pääasia on liike vaikka tähtiin.

Terveisin ja kiitoksin

Matti ja Sinikka Suominen



Kuva: Jänedan Taku-tallissa illallinen

Suomi Vironlippu Viikinkivene

Paluu kotisivuille